Lintuystävämme.

 Tänä aamuna kuvasin pihallamme lintuja. Tässä niistä kaksi, talitiaisia.
​Taiteilijan vapaudella tietenkin muokkasin ympäristöä.
 
Muistan, kun aikoinaan menin torille ostamaan kahta pikkusiikaa kalakauppiaalta. Kun hän kuuli, että maalaisin niistä leipä-kala-asetelman, niin hän innostui antamaan ne, ”taiteen tukemiseksi”, ilmaiseksi!

Kuusitiaiset ovat harvinaisempia, tänä aamuna niitäkin näkyi ahkerasti syömässä tarjoilujamme.
​

Sinitiaiset ovat pieniä ja pippurisia.
Ärhäkkäästi pitävät puolensa isompia vastaan lintulaudalla.
​

Kun ensilumi ja pikkupakkaset tulivat, kannoimme varastosta lintujen ruokintapisteet paikoilleen. Paljon onkin tiaisia parveillut niillä. Talitiaisia, sinitiaisia, kuusitiaisia.

On tosi mukava seurailla niiden kisailua.
Välillä, vaikkakin harvoin, harakka ja pikkutikkakin törmäilevät lintulaudoille.

Oravilla ja minulla on ollut monet kerrat nokkeluuskilpailua, kun pystyvät vaikka mihin viritykseen kiipeämään.
Tällä hetkellä meillä on välirauha, ja olen voitolla- toistaiseksi. Eivät ole muutamaan päivään päässeet kiipeämään niille, kun Markku on rakentanut esteitä.
Oravilla on puissa käpynsä, niin päättelen, ja yritän pysyä tiukkana.
Olen ollut välikätenä Luojan, jyvien kasvattajan, ja pikku lintujen välillä, ja niin ne pysyvät hengissä karussa talviluonnossa.
 
Mielessäni on pyörinyt kohta raamatusta, Jeesuksen puheesta oppilailleen:
 Matt. 6:26. Katsokaa taivaan lintuja:
eivät ne kylvä eivätkä leikkaa
eivätkä kokoa aittoihin,
ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.
Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
27. Ja kuka teistä voi murehtimisellaan
lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? 

Viikonloppu edessä, juhlitaan isänpäivää!​
​